Palvelut

Hybriditapahtumat

Hybridi on uusi normaali.

Hybriditapahtuman etuja on, että tavoitetaan enemmän osallistujia. Läheltä pääsee paikalle ja kauempaa voi seurata verkon välityksellä.

Miten toteuttaa hybriditapahtuma?

Aina ei pääse paikalle

Eikä paikalle tulo ole aina ihan viisastakaan. Etäisyydet ovat pitkiä, työaikaa kuluu matkustamiseen, emmekä taida päästä pandemioistakaan enää eroon. Silloin kannattaa järjestää hybriditilaisuus, jonne paikalle tulee lähiseudun väki ja muut osallistuvat tilaisuuteen sijaintipaikastaan. Tehokasta ja terveysturvallista!

Osa tilaisuudesta hybridinä

Tilaisuus voi olla hybridi myös sillä tavoin, että osa tilaisuudesta striimataan etäosallistujille, mutta osaan osallistuvat vain paikallaolijat. Hybriditilaisuus on keskeinen osa uutta normaalia, jossa niin sanotusti otetaan käyttöön ”the best of the both worlds”.

Virtuaalinen

Tapahtuma voi tietenkin olla myös täysin virtuaalinen aina puheenjohtajaa myöten, jolloin Cine-A orkestroi koko tapahtuman sovitun järjestyksen mukaisesti. Olemme järjestäneet kansainvälisiä virtuaalitapahtumia, joihin kaikki ovat osallistuneet omista sijaintipaikoistaan eri puolilla maailmaa.

”Helsingin paras videostudio”

Andre Chaker

Puhuja, kirjailija

Miksi valita joko-tai, kun voi valita sekä-että

Cine-A:n Helsingin Kruununhaan studiossa käytettävissä on noin 350-neliöinen ja seitsemän metriä korkea iso studio, ja noin 80-neliöinen virtuaalistudio. Isossa studiossa voidaan järjestää jopa 150 osallistujan tapahtumia ja tehdä suoria lähetyksiä tuhansille katsojille. Studio on toiminut aiemmin muun muassa vapaamuurarien temppelinä, koulun jumppasalina ja teatteritaiteen areenana.

Pandemia opetti ihmiset toimimaan etänä verkon yli, mutta epidemian vähän hellitettyä kaikki halusivat osallistua fyysisiin tapaamisiin. Aina kaikki eivät kuitenkaan pääse paikalle, eikä paikalle tulo ole aina ihan viisastakaan; etäisyydet ovat pitkiä, työaikaa kuluu matkustamiseen ja etäilyyn pakottavia sairauksia riittää valitettavasti jatkossakin. 

Silloin hyvä ratkaisu on hybriditilaisuus, jonne voi tulla läheltä paikan päälle ja muut osallistuvat tilaisuuteen verkon yli sen hetken sijaintipaikastaan. Tehokasta ja terveysturvallista!

Tilaisuus voi olla hybridi myös sillä tavoin, että osa tilaisuudesta striimataan etäosallistujille, mutta osaan tapahtumasta, esimerkiksi ryhmätöihin, osallistuvat vain paikallaolijat. Hybriditapahtuma on luonteva osa uutta työelämänormaalia, jossa otetaan käyttöön ”the best of the both worlds”.

Striimattu hybriditapahtuma parantaa merkittävästi organisaation tuottavuutta, koska sen avulla voidaan matalalla kynnyksellä osallistaa esimerkiksi omia maakunnallisia yksiköitä ja eri puolilla sijaitsvia asiakkaita. Suorasta lähetyksestä syntyy aina tallenne, joka toimitetaan tilaajalle ensi tilassa.

Tapahtuma voi olla myös täysin virtuaalinen aina puheenjohtajaa myöten, jolloin Cine-A orkestroi koko tapahtuman sovitun ohjelmakartan mukaisesti. Olemme jo aiemmin järjestäneet laajoja kansainvälisiä virtuaalitapahtumia, joihin puheenjohtaja mukaan lukien kaikki ovat osallistuneet omista sijaintipaikoistaan eri puolilla maailmaa.

Hybriditilaisuus on laajassa maassa tärkeä fyysisten ja henkisten etäisyyksien kaventaja, vaihtoehto matkustamiselle ja keino ylläpitää nykyinen asiakaskunta. Se voi olla myös tärkeä tuottavuuden lähde, kun ihmiset käyttävät fyysiseen siirtymiseen tarvittavan ajan oikeasti tehokkaalla tavalla.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous